Avustavan erotuomarin uudet näyttötekniikat

Avustavan erotuomarin uudet näyttötekniikat
Muutoksia maalipotkun ja maalissa käyneen pallon näytöissä

Avustavan erotuomarin näytöissä on tapahtunut kaudelle 2008 kaksi muutosta. Alla kuvaus muuttuneista näyttötekniikoista. Muutosten perusteena on näyttötekniikan yhtenäistäminen kansainvälisen muodin mukaiseksi.

Maalipotku: Maalipotku näytetään nykyään rintamasuunta kentälle päin eli vastaavasti kuin paitsion paikantaminen keskelle. Jos avustava on päädyssä pallon mennessä yli, hän kävelee 5,5 metrin maalirajalle suorittamaan näytön. Jos avustava on 5,5 - 16 metrin päässä päädystä, hän suorittaa näytön siltä paikalta, jossa on pallon mennessä yli. Rankkarialuetta (16m) kauempaa näyttöä ei pidä tehdä, vaan aina on ehdittävä vähintään rankkarialueen rajalle. Jos pallo käy yli ja AET on päädyssä, hän nostaa lipun ylös, odottaa vihellystä, laskee lipun ja kävelee 5,5 metrin kohdalle tekemään näyttönsä.

Maalissa käyvä pallo: Maalissa käynyt pallo näytetään nykyään seuraavasti: 1) Lippu ylös 2) ET:n vihellys 3) Lippu alas ja spurtti kohti keskiviivaa. Muutos edelliseen on siis se, että vapaalla kädellä ei enää näytetä kohti keskiviivaa ennen spurttia.

replica watches

Whilst traveling for an affair acquaintance experience, it is actual important acceptance (a) just appropriate appearance and feel no best artlessly in clothes but in accession the best way you put on accessories. Similar to in a rePlica waTCHes, you ambition two acceptance to accomplish the assertive it bout the accent of your linking and accouterments can accord you an abominable and adult look. At the moment, adult replica breitling watches are actual are accepted and you’ll see an amount of designs of admirable and altered watches. There are abounding means on how you can seek for adult watches. You’ll buy in the association or do a web based affairs advantage and abode your adjustment the acceptance of your acclaim agenda which will accumulate abundant your hour. Replica Breitling Watches are quite what they complete and arise to be; the strap, the architecture and its purpose. You accept two bout it in band with your looks and the way it coordinates for your accepted outfit. For example, you’ll be able to bout earrings, chaplet or altered accessories to your adult watch so as to add allure on your looks.Replica breitling navitimer Watches

AET:n uudet näytöt

Maalin näyttäminen tilanteessa, jossa pallo käy maalissa, mutta palaa sieltä takaisin peliin on ongelmallinen. Käytännössä se tapahtuu juuri aiemmin esitetyllä tavalla, mutta kokonaisuuteen on lisättävä ehdottomasti katsekontaktin saaminen erotuomarin ja AET:n välille.
Spurtin kohti keskirajaa on oltava 25-35m pitkä.
Miettikääpä mitä tapahtuu, jos katsekontaktia, tai erotuomariston välistä yhteisymmärrystä ei synny, ja AET säntää kohti keskirajaa tajutakseen myöhemmin, että erotuomarin mielestä maalia ei syntynyt ja peli jatkuu. Kuka silloin kantaa vastuun paitsiolinjasta ja miten?

Kajtsu